sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Varautumista

Tätä kirjoittaessani Suomessa on todettu noin 250 koronavirustartuntaa. Maailman terveysjärjestö on määritellyt koronaviruksen etenemisen pandemiaksi. Monessa maassa kouluja ja päiväkoteja on suljettu ja jotkut maat ovat jopa sulkeneet rajansa.

Suomessa tilanne ei vielä ole niin haastava. Silti viime viikolla varauduimme jo vaikeampiin aikoihin. Käsihygieniaa on tehostettu: pestään käsiä mennen ja tullen, lasketaan pesun aikana kahteenkymmeneen ja kuivataan kädet huolellisesti. Yskiessä laitetaan nenäliina tai hiha eteen. Ennen vessanpöntön vetämistä laitetaan kansi kiinni. Ei halailla eikä kätellä ja muutenkin pysytellään aikaisempaa etäämmällä toisista ihmisistä. Ruokalassa opettaja jakaa ruuan.

Mahdolliseen koulujen määräaikaiseen sulkemiseenkin varauduttiin. Koulussa on opiskeltu TVT-taitoja suunnitelman mukaisesti, mutta viime viikolla oli syytä tarkistaa miten osaamme toimia Google Suite -ympäristössä. Jokainen oppilas on jakanut portfolio-kansionsa opettajan kanssa. 1.-2. -luokkalaisten kanssa varmistettiin, että jokainen osaa luoda dokumentin ko. kansioon sekä liittää kuvan luomaansa dokumenttiin. Näiden lisäksi 3.-6. -luokkalaiset kertasivat Hangouts:in käyttöä. Ympäristöopin tunnilla oppilaita löytyi opiskelemassa mitä kummallisimmissa paikoissa ympäri koulua etäyhteyden välityksellä. 5.-luokkalaiset ovat jo muutaman viikon käyttäneet Qridiä oppimisensa suunnitteluun ja arviointiin. Vaikuttaa siltä, että opituista TVT-taidoista on hyötyä todellisessa, haastavassa tilanteessa.

Mitään paniikkimielialaa meillä ei kuitenkaan ole. Oppilaiden kanssa on keskusteltu maailman tilanteesta. Olemme korostaneet, että jokainen on vastuussa, jokaisen täytyy nyt huomioida omalla käyttäytymisellään se, että olemme yhteisö, että omilla toimillamme on vaikutusta moniin muihin.

Teija-ope

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusia menetelmiä

Tänä vuonnakin askarreltiin pääsiäiskoristeita. Ohjasin pääsiäispupun tekemistä etänä kotoa käsin. Oppilaiden vanhemmat olivat hakeneet...